Joo lupailin uutta postausta piakkoinkin, mutta omilta kiireiltäni en ole kirjoitellut. Kiinnostavia kommenteja jo ilmestynyt edelliseen postaukseen, oma henkilökohtainen suosikkini oli seuraava:
NO MILLON TULEE UUS POSTAUS`?????
Kyllä kyllä.. :D:D Kommenteissa näkyi myös arvailua, mitä "kamalaa" olen tehnyt Mikaelille. Tosissaan, mistä sitten alottaisi kertomisen.
Täysi-iän olen saavuttanut ja tämän jälkeen on sitten baareissakin pyöritty kamujen kanssa. Tietenkin baareissa tapaa uusia ihmisiä jne. Tutustuttiin sitten yhden kaverin kautta pieneen porukkaan, jossa oli tietenkin vastakkaista sukupuolta edustavia ihmisiä. Oli todella hauska ilta.
Yksi näistä miehistä sitten osoitti kyseisenä iltana pientä kiinnostusta minua kohtaan, yritin kaikin tavoin olla neutraali tätä kohtaan mutta samalla ystävällinen tiedättekö? En halunnut pilata iltaa muiden kohdalta kuitenkaan. Neutraalilinja siis.
Lisäiltiin sitten näitä henkilöitä tämän jälkeen kavereiksi facebookiin ja on tämän miehen kanssa, Jeren kanssa tullut juteltua ja näin. Pari viikkoa myöhemmin törmättiin uudestaan baarissa ja se alkoholin käyttö ei jäänytkään enään kohtuulliseksi mun osaltani ja löysin itseni Jeren kainalosta ja tämän kanssa sitten pussailtiin loppu ilta. En hävennyt.
Mikaelin näin seuraavana päivänä tuosta kyseisestä illasta, enkä ole vieläkään sanonut sanaakaan tästä hänelle. Yritin panna välejä poikki hänen kanssaan, en kestänyt sitä syyllisyyden tunnetta, mutta yhtäkkiä huomasinkin kuinka sovimme Mikaelin kanssa ja oltiin taas yhdessä onnellisesti.
Sekavaa.
En tiedä mikä lasketaan pettämiseksi, määrittelevätkö ihmiset parisuhteessa tämän itse? Tietyllä tavalla oma tekoni oli luottamuksen pettämistä, toisaalta ajattelen että olin vähän pitämässä hauskaa eikä se ole niin vakavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti