Mikä sää!
Kukin päätelköön onko hyvä vai huono, hoho.
Lukiossa viimeisiä päiviä viedään, mutta oma kiinnostukseni opiskelua kohtaan on jo lopahtanut.
Voisin varmaankin jatkaa, mitä Jeren kanssa on taas tultu tehtyä.
Vappuna nähtiin seuraavan kerran ja päädyttiin taas kännipäissämme pussailemaan. Jeren kanssa oli oikeasti hauska vappu, Mikael oli sairaana. Naurettiin, juteltiin ja juostiin kilpaa ja vaikka mitä.
Tämän jälkeen ehkä viikko tapahtuneesta mentiin yhdessä sitten ulos viettämään aikaa ja mulla oli niin kylmä, että Jere antoi talvitakkinsa mulle. Ja illan päätteeksi päädyttiin taas pussailemaan.
En tiiä mikä saa mut satuttamaan Mikaelia näin pahasti. Välillä saan hirveitä kohtauksia, alan itkeä ja on vaikea hengittää, kun mietin mitä oon toiselle ja niin rakkaalle ihmiselle tehny, ja kuinka vaan jatkan sitä tekemistä.
Mikael tulee aina olemaan mua parempi ihminen nyt, haluun pitää sen sellasena. Aion pitää huolen, et se ei koskaa saa tietää mitä oon sille tehny. En sen takia, et sen käsitys musta jotenkin muuttuis, vaan sen takia et se ei kestäis sitä ja se tulis olee ihan rikki, tietenkin.
Ehkä oon hakenu pientä jännityksen tunnetta, "kapinoinut" tai yrittänyt todistaa jotakin? En tiedä mitä mun päässä liikkuu, joka päivä puhun Jeren kanssa ja se sanoo et haluu mut viereensä nukkumaan. Mikael sanoo vieläkin mulle joka päivä et rakastaa mua.
Joka päivä vannon itselleni "okei, tänään on se päivä kun en enää vastaa Jeren viesteihin, ja en enää ikinä nää koko ihmistä." Huijaan itseäni.
Taidan olla aika naiivi tapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti