dark paradise

Toinen postaus!

Tällä hetkellä olen itse todella sekavilla fiiliksillä. On vaikea koota ajatuksia yhteen ja yrittää edes miettiä, miten niistä saisi muodostettua yhden hyvän tekstin.

Ystäväni tietävät suhteestani Mikaeliin vain pintaraapaisulta; ollaan aina onnellisia, ei koskaan riidellä jne. Tietenkin tälläisestä suhteesta kertominen blogissa yhden postauksen verran on suorastaan mahdotonta lukiolaistytölle.

Olemme olleet Mikaelin kanssa yhdessä 1,5 vuotta, aika pitkä aika näin nuorilta mielestäni. Meillä on aivan samanlainen huumorintaju, tykätään tehdä samoja juttuja ja yhdessä se on ollut vielä tuplasti ihanampaa.

Mikael on persoonana mulle maailman kiltein ihminen ikinä. Se ei ehkä ole sitä peruspoikaystävä -tyyppiä, joka ostais mulle juttuja yms. :) Hyvä jos saan pojan ostamaan mulle joskus edes suklaapatukan. Se on muilla tavoin paljon huomaavaisempi, joka päivä se kertoo mulle kuinka se rakastaa mua, sanoo mua ihanaks ja kauniiks. En itse ole koskaan pitänyt itseäni minkäännäköisenä ja Mikaelin löydettyäni, pelkään erota hänestä pelkästään sen faktan pohjalta, että kukaan muu poika ei pysty ajattelemaan samalla tavalla musta. Mikael antaa mun aina valita elokuvan, mikä katotaan ja jos kysyn, että voidaanko katsoa vaikka tää jakso tästä sarjasta, vaikka Mikael ei olisi koskaan kyseistä sarjaa seurannutkaan, se suostuu aina.

Mikä on vialla? Miksi mua ahdistaa ajatus, että joku ihminen voi välittää toisesta noin paljon? Luottaa ja pitää siitä niin paljon, ettei pikkusekoilla ole niin paljon väliä? Oon tuntenut tätä ahdistusta tämän vuoden helmikuun puolelta saakka, eikä sille löydy loppua. En väitä ettenkö välittäisi Mikaelista, hän on paras ihminen koko maan päällä, välillä tulee fiilis että hitto miten tuntuu et ollaa ihan luotu toisillemme. Tiedetään kuitenkin molemmat, että lukion jälkeen lähdetään ihan omille teille, mä tähtään lähimpiin yliopistokaupunkeihin ja toivon pääseväni ulkomaille, kun taas Mikael haluaa jäädä kotikulmille opiskelemaan. Mutta Mikaelin toiveet on kuitenkin korkealla, se kerto, että uskoo että tavataan taas kun ollaan saatu opiskelut päätökseen jossain sattumalta ja päädyttäis näin takaisin yhteen. Ja kuinka vakuuttuneelta se kuulostikaan, ahdistuksen tunne vaan kasvaa.

Tunnen itseni aivan kamalaksi ihmiseksi. Miksi mä en voi tuntea samalla tavalla tätä mahtavaa ihmistä kohtaan, vaan haluan juosta pois sen luota? Onko mussa jokin vikana, kun en voi tarttua tohon onneen vaikka sitä tarjottais kultalautaselta?

Kaikkien näiden fiilisten pohjalta oon sit tietenkin tehny viime aikoin hiema typerämpiäkin temppuja. Tiedän, että jos Mikael koskaan saisi tietää, se ois meidän suhteen loppu ja mun loppuelämäni häpeä, niin paljon se sitä sattuis. Mitä Mikael ei tiedä, se ei myöskään satuta sitä.

Mitä sit oon tehny viime aikoina? Sille mun pitää varmaanki omistaa ihan oma postaus, koska tästäkin tuli pidempi kuin toivoinkaan.

Nauttikaa ihanista ilmoista, mä oon kotona jumissa koulukirjojen kanssa.


And there's no remedy for memory your face is
Like a melody, it won't leave my head
Your soul is haunting me and telling me
That everything is fine
But I wish I was dead